Biokaasu ilouutiset jatkuu! Olemme tänään sopineet ensimmäisestä maatilan biokaasulaitostoimituksesta Lappiin!
Anne ja Janne Jurvan maatilalla Tervolan kunnassa on 90 lehmää, 300 lihanautaa ja 200 lammasta. Maidon- ja lihantuotanto ottaa askeleen kohti energiaomavaraisuutta ja samalla polkee hiilijalanjälkeään kohti nollaa.



”On tätä mietitty vuosia. 2017 Demeca piti Arpelassa biokaasutilaisuuden alueen viljelijöille ja tuttu viljelijä pyysi mukaan. Minähän innostuin heti, kun ymmärsin mitä hyötyjä siitä meille olisi”, Janne sanoo.
Laitos tulee käsittelemään tilan kaikki sivuvirrat. Lietelannan lisäksi reaktoriin syötetään mm. lampaiden kuivalannat ja ylijäämä nurmet.
”Haluamme säästää energian ostokustannuksissa ja sähkön- ja lämmöntuotannon lisäksi tärkeänä hyötynä tulee olemaan lannankäsittely. Saamme kaikki ravinteet kuivalannoista, lietteestä ja nurmesta nurmentuotantoon paremmaksi ja logistiikka helpottuu. Lisäksi mädätysjäännöksen valmistettavalla kuivikkeella säästämme kuivituskustannuksia.” isäntä Janne perustelee investointia.

”Muistan hyvin kun tavattiin Jannen kanssa ensi kertaa. Tulimme heti juttuun. Nyt jo pitkä yhteistyö ja biokaasusuunnittelu tiivistyy ja konkretisoituu kunnolla. On hienoa saada Lappiinkin laitoshanke. Toimitus käynnistyy heti. Kiitos luottamuksesta!” Myyntijohtajamme Sami Vinkki kiittelee.

”Ei meillä käytännössä ollut vaihtoehtoja. Demecan kanssa on tehty jo muutamia pienempiä hankkeita ja luottamus on ollut molemminpuolista. Demeca kehitystyö biokaasun ja muidenkin ratkaisujen osalta ovat vakuuttavia, kunnon referenssit löytyy, porukka on osaava ja omistajien sitoutuminen vahvaa. Tästä tulee mahtava projekti.” Janne sanoo. 



Jurvan tilan Biokaasulaitoksen esittelypäivä järjestetään keskiviikkona 22.03.2023. Tervetuloa!