Haapavetinen Jarkko Mylly on ensimmäinen suomalaisurheilija, joka saavutti maapaikan Tokion paralympialaisiin, kun hän sijoittui toiseksi para-ampumaurheilun maailmancupin ilmakiväärikisassa Ranskassa syksyllä 2018.
Tammikuussa Suomen Paralympiakomitean hallitus vahvisti Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön esityksen Myllyn valinnasta Tokion paralympialaisiin.
-Töitä tehtiin lujasti jo maailmancupin kisoihin, mutta silloin ei vielä ollut tiedossa, kuka Tokioon lähtee Suomea edustamaan. Jo hopea ja maapaikka olivat saavutus. Oli upea hetki tulla valituksia lympiajoukkueeseen, Mylly sanoo.
Kahdeksan vuotta ammunnassa kilpaillut Mylly on tullut lajin pariin metsästysharrastuksen kautta.
-Olen lapsesta lähtien ollut tekemisissä aseiden ja ampumisen kanssa, koska isä harrasti metsästystä. Totuin käymään ampumaradoilla ja sitä kautta tavallaan kasvoin kiinni lajiin, Mylly kertoo.
Nuorena vammautumisen aiheuttanut mopokolari ei ole ollut Myllylle hidaste. Se on rajoittanut, mutta tuonut toisaalta paljon sisältöä ja erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja harrastaa lajia, josta nauttii.
-Ampumisessa, kuten muussakin urheilussa tarvitaan sekä fysiikkaa että psyykettä ja niiden pitää olla tasapainossa. Muuten huipulle pääsemiseen ei ole mahdollisuuksia. Synnynnäiset vahvuudet auttavat, mutta molemmissa voi saavuttaa tuloksia tiukalla ja tavoitteellisella harjoittelulla.
Mylly kilpailee ilmakiväärillä ja pienoiskiväärillä. Hän edustaa Haapajärven Ampumaseuraa, ja Haapajärveltä tulee myös henkilökohtainen valmentaja Timo Vaitiniemi. Lajivalmentajana toimii Jukka Salonen Keuruulta.
Mylly on tyytyväinen Haapavedeltä löytyviin harjoitteluolosuhteisiin, mutta talviaikaan pienoiskiväärillä ampumiseen täytyy käydä pitämässä tuntumaa kerran kuussa 250 kilometrin päässä Jyväskylässä.
-Harjoittelu on tällä tasolla täyttä työtä. Päivittäinen harjoitteluaika on noin neljä tuntia. Harjoitteluun sisältyy paljon ampumista, mutta myös lajia tukevia muita harjoitteita, Mylly kertoo.
Sponsoria etsiessään hän lähestyi haapavetistä maatiloille erilaisia tuotantoa parantavia ratkaisuja kehittävää Demecaa.
-Demecan tulevaisuuteen suuntautuvat innovaatiot, jotka parantavat ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointia biokaasun ja muiden teknisten ratkaisujen muodossa ovat lähellä omaa ajatusmaailmaa. Heidän sinnikäs ja tavoitteellinen tekemisen mallinsa kuvastaa omia periaatteita siitä, että hyviä ratkaisuja on olemassa, mutta niiden eteen pitää tehdä töitä, Mylly toteaa.
Mylly sanoo, että tuleva kesä ja syksy on jännityksen täyteinen.
-Olympiakisat ovat itselleni uusi kokemus ja nyt niihin mennään ilman kilpailukokemusta, koska isoja kisoja ei ole ollut koronan takia yli vuoteen. Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla, mutta juuri nyt se on haaste, koska meillä ei Suomessa ole lajin parissa niin paljon harrastajia, että saisimme aikaan edes harjoituskisoja. Muiden maiden sisäinen kilpailutilanne ei ole tiedossa, mutta kansainvälisten kisojen suhteen kaikki maat ovat samalla viivalla. Omaa harjoittelua tehdään sillä tavoitteella, että tulokset Tokiossa puhuvat puolestaan, jos kaikki osuu kohdalleen. Täytyy toivoa, että se riittää, Mylly toteaa.
Demecan myyntijohtaja Sami Vinkki: Tunnemme Jarkon tarinan. On todella hienoa, että Jarkko on löytänyt harrastuksen, josta nauttii ja minkä avulla voi kehittää itseään.
-Jarkon sitoutumisessa ja innostuksessa ampumiseen on paljon samaa kuin meidän yritystoiminnassamme. Lajivalintakaan ei ole helpoin, mutta Jarkko on ottanut haasteet vastaan ja kehittää toimintaansa systemaattisesti.
Koemme tärkeäksi tehtäväksi olla mukana tukemassa Jarkkoa kohti Tokion kisoja. Näemme tärkeänä myös positiivisen näkyvyyden kotikaupungille Haapavedelle. Jarkko ja Demeca ovat molemmat täältä kotoisin ja olemme ylpeitä siitä, Vinkki toteaa.
Tokion paralympialaiset piti alun perin järjestää elo-syyskuun vaihteessa 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi ne siirtyivät vuodella eteenpäin. Uudet päivämäärät kisoille ovat 24.8.–5.9.